Alansa arvostetuimpiin kuuluva arkkitehti Panu Kaila kirjoitti vuonna 1997 ilmestyneessä kirjassaan Talotohtori, että pallo jalkaan puutalojen hiekkapuhaltajalle. Kun kirjassa puhuttiin "hienovaraisesta hiekkapuhalluksesta", Kailan mielipide oli, että tarpeeksi hienovarainen hiekkapuhallus on sellainen, jossa hiekka ei osu rakennuksen seinään. Itse olen tietyiltä osin väitteen kanssa samoilla linjoilla, mutta ajat ovat tässäkin suhteen muuttuneet. Vanhaa hirsi- tai puutaloa en silti vieläkään hiekkapuhaltaisi.
Olen nähnyt pari tapausta, joissa vanhaa hirsipintaa on "puhdistettu" hiekkapuhalluksella. Käytössä on epäilemättä ollut järeähkö venturisuutin, liian tehokkaat laitteet ja ruostuneiden laivan hylkyjen puhaltamiseen tottunut tekijä. Puuta lähtee puhalluksessa kuin vuolemalla, oksat ja tiheämpi talvipuu jää koholle ja pinta "kuolee", vanhojen hirsipintojen kohdalla jopa sälöytyy pilalle. Taitava tekijä voi oikeilla laitteilla päästä hiekkapuhalluksellakin kohtuulliseen tulokseen, mutta puun pinta vaurioituu auttamatta. Näitä tekijöitä ei sitä paitsi juurikaan ole.
Aikoinaan savupirttinä olleen hirsimökin sisäseinät ovat kyllä sinällään kauniit, mutta yleensä tupa jää sata vuotta vanhan valaistussuunnittelun (tuvassa voi olla vain 2-3 pientä ikkunaa) takia auttamattoman pimeäksi ja synkäksi. Seiniä voi yrittää pestä mäntysuovalla, mutta tekijä voi varautua työvauhtiin, joka on alle neliömetri tunnissa. Työn jäljestä tulee kyllä kaunista ja pinta säilyttää alkuperäisen elävyytensä.
Likaisten hirsipintojen puhdistus vaatii varovaisuutta ja oikeat työvälineet. Puhalle on valittava tarkasti. Soodaa tulisi puhalteena välttää, jos seinä pintakäsitellään. Pelkkään valkaisuun se sopii kyllä. Vehnätärkkelystä tai erilaisia jauhoja voidaan puhalluksessa käyttää, esimerkkinä ruisjauho. Ulkopintojen puhallukseen ei mielestäni tulisi kuitenkaan käyttää orgaanisia aineita (maissi tai jauhot) sillä ne ajautuvat kaikkiin väleihin, keräävät kosteutta ja homehtuvat. Puhalle on siis valittava tarkasti.
Toinen, tärkeäksi osoittautunut asia on oikeanlainen puhallussuutin. Tavalliset piste- ja venturisuuttimet on syytä unohtaa. Ainoa oikea vehje hommaan on viuhkasuutin, jolla saadaan leveä, tasainen puhalluskuvio. Näin seinään ei synny ikäviä raitoja ja tuloksesta tulee tasaisen puhdas.
Kolmas tekijä on tietysti tekijän ammattitaito ja huolellisuus, johon sisältyvät puhalluspaineen valinta, ainemäärä jne. Säätöjen optimoimiseen tulisi käyttää hieman aikaa, sillä se nopeuttaa työtä, vähentää sotkua ja parantaa lopputulosta.
Puhalluksessa syntyy aina pölyä ja sotkua, mutta se on yleensä saneerauskohteissa helposti lakaistavissa tai imuroitavissa. Olemme kehittelemässä myös alipaineeseen perustuvaa laitetta, joka mahdollistaisi pölyttömän seinäpintojen puhalluksen sisätiloissa. Jotain tämän tapaista (katso video linkin takaa ja yritä kestää pätkän musiikkivalinta), mutta puhalluksen aikana liikuteltavalla kammiolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti